Kuva: AOP

Zakk Wyldea ei kuulla Ozzy Osbournen uudella albumilla: "Emme tehneet siinä mitään"

26.10.2019 16:15 - Lauri Kujanpää

Ozzy joutui perumaan keikkojaan terveytensä vuoksi.

Uutisoimme viime kuussa, että Ozzy Osbourne, 70, on tehnyt uuden sooloalbumin. Lähtölaukaus levylle oli ollut Osbournen vierailu räppäri Post Malonen kappaleella.

- En ollut koskaan kuullutkaan koko skidistä, ja yhtäkkiä hän halusi minut mukaan laulamaan. Joten tein sen ja asiat johtivat toiseen, jolloin päädyinkin nauhoittamaan omaa albumia Post Malonen tuottajan Andrew Wattin kanssa. Se sisältää vain yhdeksän biisiä, mutta toimi lähtölaukauksena tälle pisteelle, missä olen nyt, Ozzy kertoi.

Albumin teossa ei kovin kauaa mennyt.

- Koko albumi oli valmis neljässä viikossa. Sanoin Sharonille, että minusta tuntuu, että en ole tehnyt albumia, sillä emme ehtineet edes riidellä, Ozzy nauroi ja jatkoi:

- Olen kaivannut musiikkia todella paljon. Fanini ovat lojaaleja ja ovat odottaneet uutta musiikkia. Tämä on ensimmäinen sooloalbumini kymmeneen vuoteen, joten olen ollut hieman hukassa asioista. Mikä ihme on esimerkiksi Spotify?

Nyt Osbournen kitaristi Zakk Wylde, 52, on kertonut, että hän eikä muutkaan Osbournen bändistä ole olleet mukana levyllä.

- Emme tehneet kukaan siinä mitään. Ozzy vain jammaili joidenkin ystäviensä kanssa ja kertoi, että on päätynyt tekemään materiaalia. Olin vain, että mahtavaa, Oz! Post Malone on hieno mies, hän kävi myös Black Label Societyn konsertissa.

Wylde ymmärtää sen, että monet fanit olisivat kenties toivoneet, että hän esiintyisi myös levyllä.

- Voimme onneksi aina tehdä uutta musiikkia yhdessä ja nauhoittaa albumin. Kaikki on hyvin, joten ei mitään hätää, Wylde rauhoitteli.

Osbourne on kärsinyt terveysongelmista ja joutui muun muassa siirtämään jälleen Suomen keikkaansa. Wylde kertoi, että oli nähnyt Ozzya vastikään.

- Näin juuri Ozzya muutama päivä sitten, kun hän oli tyttäreni häissä. Hän on edelleenkin kuntoutuksessa ja tekee kaikkea mahdollista parantumisensa eteen. Lääkäri ei halunnut, että teemme keikkoja. Ei ole mitään järkeä riskeerata terveyttä konserttien takia, sillä tilanne voi vain pahentua. Sanoin Ozzylle, että ei ole mitään hätää: Kun olet valmis ja terve, menemme tien päälle ja soitamme,

Lue myös: Ozzy Osbourne paljastaa: Uusi sooloalbumi valmistui muutamassa viikossa!

Lue myös: Ozzy Osbournen Suomen-keikka siirtyy - syynä niskavamma

Lue myös: Sharon Osbourne: "Ozzy kärsii kovista kivuista"

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat