Kuva: AOP

Iron Maidenin konsertissa ikävä välikohtaus - nyt myös poliisi kommentoi tapahtumaa

09.09.2019 17:15 - Lauri Kujanpää

Poliisilla on tiukka näkemys asiaan.

Iron Maiden esiintyi 5. syyskuuta Tacoma Dome -areenalla Washingtonissa. Kaikki ei konsertissa mennyt niin kuin piti, sillä eräs järjestyksenvalvoja ja yleisönedustaja olivat joutuneet kesken kaiken nyrkkitappeluun.

Dickinson oli huomannut tilanteen ja lopulta puhunut siitä yleisön edessä.

- Meillä on takatilassa fani, jota on pahoinpidelty turvamiesten toimesta.

- Olemme soittaneet sadoille tuhansille ihmisille tällä kiertueella. Tämä on ensimmäinen kerta, kun mitään tällaista on tapahtunut. En tiedä, tapahtuuko tätä aina tässä rakennuksessa, en tiedä mitä tämä on, muttaa toivon, että tuo fani saa sairaalahoitoa, sillä hänellä on vuotavia haavoja, Dickinson sanoi ja jatkoi:

- Jos kenelläkään on asiasta videokuvaa, olemme valmiita auttamaan siinä, että löydämme kiusaajat ja nuo vi*tun kriminaalit, jotka ovat tästä vastuussa.

Jos video ei näy, katso se tästä.

Jos twiitti ei näy, katso se tästä.

TMZ-sivusto raportoi, että paikallisten poliisien mukaan kyseessä oli ollut humalainen 26-vuotias mies, joka oli häirinnyt muita ja päätynyt heiluttelemaan nyrkkejään järjestysmiehille, ja nämä olivat vastanneet samalla mitalla takaisin. Järjestysmiehet olivat myös soittaneet poliisit poistamaan kyseisen miehen keikalta.

Tilanteen näet alla olevasta videosta. Kahakka on kohdassa 3:10.

Jos video ei näy, katso se tästä.

Lue myös: Bruce Dickinson Voice.fi:n haastattelussa: "Multitaskaus on hevonp*skaa"

Lue myös: Bruce Dickinson muistelee Porissa sattunutta traagista Iron Maiden -keikkaa: 'Kuin maailmanloppu'

Lähteet: TMZBlabbermouth

Kilpailut

Uusimmat